Eri ongelmatekijät vaikuttavat yhdessä kokonaisuuteen
Koululääketiede pystyy hyvinkin tarkkaan määrittelemään ja nimemään meitä vaivaavat oireet, mutta valitettavan usean vaivan ja sairauden syntymekanismeja ja tekijöitä ei tunneta tarkkaan.
Voidaan todeta että jokaisella ongelmatekijällä on ns. ominaisoireensa. Valitettavasti eri ongelmatekijällä on usein keskenään saman tyyppisiä oireita, jotka hankaloittavat oireiden aiheuttajien kartoittamista.
Oireiden lisäksi ongelmantekijöihin sekä oireisiin vaikuttavat kehomme sisäiset ja ulkoiset tekijät sekä lukematon määrä muita vaikuttavia tekijöitä, kuten mekaaniset, kemialliset ja fysiologiset tekijät.
Ainoa tapa päästä eroon oireista on hoitaa niiden aiheuttajat
Nämä ongelmatekijät aiheuttavat usein oireita, reaktioita ja muutoksia niin hiuksissa kuin hiuspohjassa. Usein ongelmien taustalla on useampia eri tekijöitä. Kun yksittäinen ongelmatekijä saattaa olla helppokin havaita ja tunnistaa hiuspohjasta on useamman yhtäaikaisen tekijän havannointi hankalampaa.
Näiden eri tekijöiden kanssa samanaikaisesti, johdannaisena tai sen yhteisvaikutuksesta voi ilmetä myös jokin uusi oire. Ongelmatekijöiden kartoittamista sekä määrittelyä hankaloittaa jos hiuspohjassa on useampia eri tekijöitä ja niiden aiheuttamia oireita. Tärkeää taustatietoa ovat myös ruokavalio, liikunta- ja elintapatottumukset.
Ongelmien aiheuttajien kartoittaminen on usein hankaa, jonka myös vaikuttaa oikean hoitotuotteen tai hoitotoimenpiteen valitsemiseen. Yleensä ongelmaa hoidetaan vain oireen perusteella ei sen tekijän. Pelkästään oiretta hoidattaessa aluksi oireet yleensä katoavat, mutta hoidon jälkeen ongelma palaa oireineen. Siksi on tärkeä tietää oireiden ja ongelmien aiheuttajat: ongelmatekijät, jotta voimme hoitaa kokonaisvaltaisesti niin ongelman aiheuttajan kuin oireen.
Just click www.tukkashop.com and you are in web shop.
