Ratkaisemaan ja ennaltaehkäisemään ongelmia
TUKKA tuotteet ovat suunniteltu niin ratkaisemaan kuin ennaltaehkäisemään hius- ja hiuspohjanongelmia. Aluksi tarkoituksenamme oli tuottaa ja valmistaa laitteita sekä tuotteita hiushoitoihin ja hiustutkimukseen. Kaikki tämä on ollut TUKKAcuren jäsenliikkeiden käyttössä, mutta nyt olemme tuoneet hoito- ja puhdistustuotteet myös kotikäyttötarkoitukseen.
Tutkimus- ja kehitystyö kaikilla toimintamme osa-aluilla on luonnut uusia innovatiivisia tuotteita. Kehitystyössä merkittävän työpanoksen ovat tuoneet myös eri alojen yhteistyökumppanimme. Vaikka menetelmämme ja tuotteemme todistettavasti ovat jo auttaneet asiakkaitamme heidän tarpeissaan panostamme edelleen vahvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen.
Tuotteita eri loppukäyttäjille
TUKKA tuotteet jakautuvat käyttäjämallin mukaisesti ns. tuotanto- ja kuluttajatuotteisiin. Tuotantotuotteet ovat suunniteltu nimenomaan ammattikäyttöön ja ovat käytössä TUKKAcuren jäsenliikkeissä. TUKKA kuluttajatuotteet ovat tuotantotuotteista kuluttajille kotikäyttöön ja kotihoitoihin tarkoitettuja erikoistuotteita.
Kuluttajatuotteilla on kaksi eri tavoitetta, mutta niiden päämäärät ovat samat: terve hiuspohja ja terveet hiukset. Tuotteilla ylläpidetään hiusten ja hiuspohjan hyvinvointia tai niillä hoidetaan hiuspohjanongelmia tarpeen mukaisesti. Kotihoidot ja niissä käytettvät kotihoitotuotteet ovat tärkeä osa hoitotoimenpiteitä.
Käytämme ja suosittelemme hyviksi ja toimiviksi todettuja tuotteita
Käytämme tutkimus- ja hoitotyössä myös muiden valmistajien tuotteita. Pitkäaikainen tuotteiden rakennetutkimus-, kokeilu- ja käyttötyö on osoittanut joidenkin tuotteiden toimivuuden käyttötarkoituksissaan.
Tutkimme markkinoilla olevia ja sinne tulevia hiusten puhdistamiseen, hoitoihin ja käsittelyyn tarkoitettuja tuotteita. Tutkimukseen liittyy oleellisesti tuotteen niin rakenteellinen kuin käyttöominaisuuksien tutkiminen. Tämä tutkimustieto auttaa meidän myös määrittelemään hyvinkin tarkkaan markkinoilla olevista tuotteista asiakkaan tarpeisiin sopivia tuotteita.

