TUKKAcure - avain terveisiin hiuksiin
| Yleistietoa | Ongelmat | Ratkaisut | Tuotteet | Palvelut | TUKKA Shop | Jäsenliikkeet | Rekrytointi | Yritysesittely | Tiedotteet | FAQ

Geneettinen kasvusykli, eli hiuksen elinkaari

Miesten ja naisten hiukset ovat samanlaisia, vaikka niiden kasvua ja irtoamista säätelevät erilaiset biologiset mekanismit. Geneettinen kasvusykli, jota kutsutaan myös nimellä hiuksen kasvusykli, on pituudeltaan keskimäärin kahdesta kuuteen vuotta.

Ihmisen päässä on keskimäärin noin 80 000 - 150 000 hiusta. Päivittäin niistä irtoaa noin 50 - 100 hiusta, vaihtelua voi olla laajempaakin riippuen hiuspohjan hiusmassasta.

Ohuissa tai sairaissa hiuksissa geneettinen kasvusykli saattaa olla katkennut, häiriintynyt tai nopeutunut.

Nopeutunut kasvusykli taas voi näkyä hiusmassassa hiustenlähdön vilkastumisena verrattuna normaaliin hiustenlähtöön.

Hiuksen kasvusykli voidaan jakaa kolmeen kasvuvaiheeseen

Kaikki ihmisen hiukset ovat jossain vaiheessa geneettistä kasvusykliään. Toiset hiukset ovat juuri kuolleet ja toiset taas juuri syntyneet. Osa on lepovaiheessa, mutta suurin osa hiuksista on jossain vaiheessa lepovaiheittensa väliltä

Hiusten kasvusykli, eli geneettinen elinkaari jakautuu kolmeen kasvuvaiheeseen: hiuksen aktiiviseen kasvujaksoon (anageeninenvaihe), passiiviseen jaksoon (katageeninenvaihe) ja lepojaksoon (talogeeninenvaihe).TUKKA merkistä tunnistat TUKKAcuren valtuutetut jäsenliikkeet.

Just click www.tukkashop.com and you are in web shop.

Copyright 2003 TUKKAcure