Hiuksen kasvu
Hiuksen kasvu tapahtuu siten, että hiusnystyssä syntyvät pyöreät solut jakautuvat jaksollisesti ns. hiussipulissa. Uusien solujen kehittyessä edelliset solut siirtyvät aina ylöspäin pois uuden tulokkaan tieltä. Hiusnystyt ovat noin kolmen - neljän millimetrin syvyydessä hiuspohjassamme.
Hiussolut alkavat venyä soikeiksi ja siitä edelleen pitkiksi säikeiksi. Säikeistä kiertyy kahden tai kolmen hiussäikeen muodostamia köysimäisiä punoksia.
Hiuksen punosmainen rakenne on yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka tekee siitä erittäin kestävän rakenteen.
Nämä hiuspunokset ovat luonnollisesti silmillä näkymättömiä, mutta niiden rakenne voidaan nähdään mikroskoopilla.
Hius syntyy, kasvaa ja kuolee hiustupessa
Hius on kuollut, mutta sen juuressa hiussipulissa ja sen läheisyydessä hiussolut elävät ja jakautuvat kunnes kuolevat. Kuolleista soluista rakentuva hius työntyy hiuskanavaa pitkin hiuspohjasta esiin komeana hiuksena.
Hiustupen pohjalla on hiusnysty, joka ei ole hiuksen juuri, vaan se synnyttää uuden hiuksen juurineen aina hiuksen geneettisen kasvusyklin mukaisesti. Hiusnysty säilyy ihmisen eliniän ajan ellei häiriöitä hiuspohjassa tapahdu.
Just click www.tukkashop.com and you are in web shop.
