TUKKAcure - avain terveisiin hiuksiin
| Yleistietoa | Ongelmat | Ratkaisut | Tuotteet | Palvelut | TUKKA Shop | Jäsenliikkeet | Rekrytointi | Yritysesittely | Tiedotteet | FAQ

Mitä hiustenlähtö tarkoittaa

Hius elää omaa elämäänsä geneettisen kasvusyklin mukaisesti keskimäärin kahdesta kuuteen vuotta. Hiuspohjassa hiukset ovat eri ikäisiä ja eri kasvuvaiheessa kasvusyklissään. Hiustenlähtö kesken kasvukauden tarkoittaa aina sitä, että hiusjuuri kuolee jonkin häiriötekijän johdosta, usean erillisen häiriötekijän yhteistuloksena tai jonkin vaurion takia.

Lisätietoa ns. normaalista hiustenlähdöstä.Hiuksen ennenaikaisen kuoleman tekijänä voi siis olla sisäinen tai ulkoinentekijä. Ulkoisia tekijöitä ovat mm. mekaaniset ja kemialliset tekijät kun taas esim. DHT tekijänä on ns. sisäinen tekijä.

Uusi hius syntyy kuolleen hiuksen tilalle vasta hiusnystyn sisäisen kasvusyklin mukaisesti hiusnystyn lepojakson, talogeenisen vaiheen päätyttyä. Uusi hius ei lähde kasvamaa hiusnystyssä kesken ns. kasvukauttaan tai passiivisessa vaiheessaan.

Ennenaikaisesti kuolleen hiuksen hiustuppi ja hiuskanava ovat siis tyhjillään osan kasvusyklistään. Tämä ilmenee hiusten harvenemisena.

Geneettisen kasvusyklin mukaisesti hiusnysty aloittaa uuden hiuksen kasvattamisen, jonka jälkeen tyhjästä hiustupesta työntyy uusi hius.TUKKA merkistä tunnistat TUKKAcuren valtuutetut jäsenliikkeet.

Just click www.tukkashop.com and you are in web shop.

Copyright 2003 TUKKAcure