Epidermi eli orvaskesi
Orvaskesi on kerrostunutta epiteeliä. Se kuluu jatkuvasti pinnastaan, mutta uusiutuu samalla tyvikerroksestaan. Tyvikerroksessa on runsaasti mitooseja, jotka tuottavat jatkuvasti uusia epidermin soluja. Solut siirtyvät jatkuvasti hiljalleen tyvikerroksesta kohti epiteelipintaa. Ihmiskehossa orvaskesi on paksuudeltaan keskimäärin noin 0,05 -0,2 millimetriä.
Solujen matkalla alimmista ylimpiin kerroksiin niihin kertyy rikkipitoista valkuaisainetta nimeltään keratiini.
Solut kuolevat ja niiden solulima katoaa, mutta niihin keräytynyt keratiini säilyy. Eli solut sarveistuvat ja muodostavat sarveiskerroksen, eli marraskeden.
Marraskesi paksunee huomattavasti, mikäli ihoon kohdistuu jatkuvaa mekaanista rasitusta, esimerkiksi känsät käsissä ja jalkaterissä.
On hyvä myös tietää, että jotkut tahot nimittävät tätä orvaskeden sarveiskerrosta myös keratiinikerrokseksi, sen koostumuksen mukaisesti.
Orvaskeden (epidermin) viisi kerrosta:
- tyvikerros, jossa solut kehittyvät ja jakautuvat
- okasolukerros, jossa solut jakautuvat vielä jonkin verran
- jyväiskerros, jossa solujen ulkomuoto muuttuu ja solut kuolevat
- kirkassolukerros, jossa niin ikään solujen ulkomuoto muuttuu ja solut kuolevat
- sarveiskerros, on jo kokonaan kuollutta solukkoa
Orvaskesi suojelee elimistöä myös erityyppisiltä säteiltä. Säteilyn vaikutuksen tehoon ihmisen kehossa vaikuttavat mm. ihon väri ja sen paksuus. Erityisesti ultraviolettisäteilyn (UV säteily) haittoja ehkäisee tumma väriaine nimeltään melaniini, joka pysäyttää säteilyn epidermiin.
Liiallinen UV säteily vahingoittaa solujen nukleiinihappoja, jos se pääsee orvaskeden läpi. Tämä aiheuttaa solujen rakenteissa tulehdusoireita sekä muutoksia. Iho voi palaa voimakkaassa auringonpaisteessa monesta eri kerroksestaan.
Just click www.tukkashop.com and you are in web shop.
